Ohjeet puisten ulkokalusteiden huoltoon – öljyä myös terassit ja laiturit

Ohjeet puisten ulkokalusteiden huoltoon – öljyä myös terassit ja laiturit

Puiset ulkokalusteet, laiturit ja terassit joutuvat koville auringonpaisteessa, sateessa ja lämpötilan vaihteluissa. Öljyämätön kaluste muuttuu jo parissa vuodessa harmaaksi ja kuluneen näköiseksi.

Näillä vinkeillä varmistat, että puiset ulkokalusteet, terassit ja laiturit pysyvät pitkään kauniina.

 

1. Öljykäsittele vähintään kerran vuodessa

Käsittele ympäri vuoden ulkona olevat puiset kalusteet, terassit ja laiturit 1–2 kertaa vuodessa. Erityisesti huokoiset, kuluneet ja karhentuneet pinnat. Kaisla kaluste- ja terassiöljy antaa nanoteknologiansa ansiosta erinomaisen UV-suojan puupinnoille ja vähentää merkittävästi värien haalistumista. Öljy imeytyy parhaiten puhtaalle pinnalle.

2. Pidä puhtaana

Kun käsittelet kaluste- ja terassiöljyllä jo likaantuneet kalusteet ja terassit, pese ne ennen käsittelyä. Pesuun voit käyttää esimerkiksi BioComb Terassipesua. Etenkin silloin, kun tarkoituksesi on vaihtaa kokonaan sävyä. Pesuaineina toimivat myös mäntysuopa tai ruokasooda. Tummat läikät saattavat olla hometta tai sientä. Jos ne eivät irtoa pesuaineella, voit varovasti hioa niitä hiekkapaperilla. Muista antaa puun kuivua kunnolla ennen öljyämistä.

3. Säilytä oikein

Säilytä puiset ulkokalusteet kuivassa, ilmavassa ja viileässä paikassa. Kalusteet voi myös suojata hengittävällä peitteellä. Hengittämättömän peitteen alle kertyy herkästi kosteutta, joka voi muuttua homeeksi.

 

Käsittele puut Kaisla kaluste- ja terassiöljyllä

  • Öljykäsittely syventää puun omaa väriä.
  • Sävytetty öljy suojaa väritöntä paremmin UV-säteiltä.
  • Silikonialkydipohjainen, liuotinohenteinen Kaisla kaluste- ja terassiöljy ulkokäyttöön.
  • Teho perustuu uusimpaan nanoteknologiaan, silikonialkydi antaa erinomaisen UV-suojan, ja kiinanpuuöljy varmistaa tunkeutumisen puuhun ja antaa tehokkaan suojan.
  • Sopii sekä uudelle että aikaisemmin öljytylle puulle, myös kovapuulle ja hirsipinnoille.

Katso videosta, miten öljyäminen tehdään: