Puutarhan juhlaa

Puutarhan juhlaa

Kun sato on korjattu, ja ilta-auringon säteet vielä luovat lämmintä säihkettään, hengitä syvään. Keinahda riippumattoon pihapuun lempeään katveeseen.

Auringon valoa ja puutarhan juhlaa!

Näistä väreistä loistaa ilo ja auringon energia! Teeman värimaailma leikittelee valovoimaisen keltaisen ja kevätkesän vihreiden sävyjen ympärillä. Kuin olisi puutarhajuhlat aurinkoisena päivänä!

Taustan sävy on elokuun Unelmien Väri Siemenkota. Tutustu sävyyn!

Aamunraikas ja Terälehti ovat hyviä yleissävyjä tiloihin, joihin halutaan valoisuutta. Niistä löytyy keltaisen voima ja intensiivisyys, mutta sävyissä on kuitenkin niin paljon valkoista etteivät ne valloita koko tilaa. Samoin Aamunraikas sopii mihin tahansa tilaan, vaikka vaaleaan olohuoneeseen tai vaikka koko asunnon yleisväriksi.

Esimerkiksi Päivänkakkara vaikuttaa tunnelmaan jo voimakkaammin. Sen keltainen riittää tuomaan auringonpaisteen huoneeseen vaikka sillä maalaisi vain yhden seinän. Kokeile tätä sävyä vaikka työhuoneeseen!

Elokuun Unelmien Väri Siemenkota. Tutustu sävyyn!

Väri kannattaa laittaa seinälle joka on työpöydän takana, ei silmien eteen jatkuvasti nähtäville. Vilkaisu seinään selän taakse antaa sopivan energiabuustin ja taas työ sujuu!

Teeman vihreät sävyt kuten Herneenverso tai vaahterankukan värinen Taimi ja tuovat iloa ja kevään toivoa tilaan. Nuppu puolestaan on hyvä neutraali valinta kun tilaan halutaan rauhallinen tunnelma mutta kuitenkin jotain väriä: Sävy ei muuta huoneen mittasuhteita miksikään.

Puutarhan juhlan tuntua ja auringon keltaista hehkua keittiöön tuo tässä Candy-laatta.

Sävyjä on luontevaa yhdistää luonnonmateriaalien kuten puun kanssa. Yhdistä esimerkiksi Onnenapila, Siemenkota tai Kultasiipi tummien ruskeiden puulattioiden kuten pähkinäpuun, antiikkitammen tai petsatun tumman tammen kanssa. Puutarhan juhlaa -teeman värit ovat niin sanotusti syötäviä, joten nämä sopivat myös keittiöön.

Tutustu kaikkiin Unelmien Väreihin