Kevään juhlat kotona

Kevään juhlat kotona

Kirjoittanut: Helena Karihtala

Pääsiäinen, äitienpäivä, vappu, ylioppilas- ja muut valmistujaisjuhlat. Kevät on täynnä juhlia, joista useimpia juhlitaan kotona. Onkin siis aika laittaa koti juhlakuntoon.

Haluat varmasti, että vieraat näkevät kotisi parhaassa mahdollisessa valossa. Usein oma silmä tottuu siihen miltä kotona näyttää eikä kodin pieniä ”kauneusvirheitä” enää edes huomaa. Katso kotia tuorein, näkevin silmin. Kaipaako jokin kohta uudelleen maalausta tai kohennusta? Tulevat juhlat ovat hyvä syy viimeinkin toteuttaa pitkään aiotut kodin kunnostus- ja uudistusprojektit. Repsottavat tai kuluneet listat, ylipursuilevat vaatekaapit, nuhjaantuneet tapetit. Kun suunnittelun ja toteutuksen aloittaa hyvissä ajoin niin valmistakin tulee juhlapäivään mennessä. Ilman suurempiakin remontteja koti saadaan juhlakuntoon.

Pese ikkunat. Kevätaurinko paistaa kirkkaasti paljasten pölyyntyneet ikkunapinnat. Raivaa turhat tavarat ja vaatteet eteisestä, vieraiden tullessa tarvitaan kaikki vapaa naulakkotila. Samalla voitkin pestä ja pakata pois talvivaatteet tilaa viemästä. Raivaa myös keittiö, kaikki laskutila on tarpeen juhlapäivänä.

Varaa ulko-oven suuhun vieraat tervetulleeksi toivottamaan vaikkapa iso kimppu luonnonoksia tai isoon ruukkuun istutettuja kevätkukkia. Nosta oksat muutamaa päivää aiemmin sisälle lämpimään veteen, jotta lehdet ehtivät puhjeta ja vasta juhlapäivänä siirrä takaisin ulos.

Suihkuta ja pyyhi pölyt viherkasveista. Istuta pitkäkestoisia sipuli- ja ruukkukasveja jo hyvissä ajoin tuomaan viihtyisyyttä ja tunnelmaa. Näin juhlapäivänä riittää tuoreet leikkokukat kahvipöydän koristeeksi.

kevaanjuhlat1

Helmililjat, hyasintit, narsissit, tulppaanit, krookukset ja orvokit kestävät hyvin kylmää. Vasemmanpuoleinen kuva diy-enthusiasts.com. Oikean puoleisen kuvan taustalla Borås Tapperin Everyday-tapetti. Kuva Värisilmä.

Piristä ja uudista sisustusta. Kaipaisivatko nuhjaantuneet sohvatyynyt uudistusta? Irtopäälliset on helppo ja nopea tapa uudistaa olohuoneen ilmettä. Pese tai uusi tahriintuneet matot tarvittaessa. Vaihda kylpyhuoneeseen uudet raikkaat pyyhkeet ja kaunis käsisaippua.

Siivoa turhat pienesineet ja kertyneet lehtipinot pois olohuoneesta. Kodin ei tarvitse olla askeettinen, esineet tuovat persoonallisuutta ja kotoisuutta, mutta liika on liikaa. Lisäksi usein juhlissa tarvitaan kaikki mahdollinen laskutila niin lahjoille, kukille kuin juomalaseillekin.

kevaanjuhlat2

Kaikkea ei tarvitse laittaa uusiksi. Vaihda vaikka osa koristetyynyistä. Yhdistele toisiinsa sointuvia sävyjä ja erilaisia tekstuureja. Vasemmanpuoleinen kuva H&M Home. Tee parvekkeesta ja terassista sisätilojen jatke tyynyillä, koristevaloilla, kynttilälyhdyillä ja kasveilla. Kuva debodaconmaron.wordpress.com

Tee tupatarkastus myös pihalle, terassille ja parvekkeelle. Juhlien jatkuessa lämpötila nousee ja ennen pitkää osa juhlaväestä siirtyy ulos vilvoittelemaan. Lisäksi joukkoon aina mahtuu myös tupakoitsijoita. Kaipaisiko parveke uusia laattoja tai ritilikköä? Puhdista parvekkeen lattia ja nurkat talven aika kertyneistä lehdistä ja roskista. Järjestä kalusteet ja siivoa pois silmistä tyhjät ruukut ja puutarhavälineet. Uusi tahriintuneet, haalistuneet tai kosteuden vaurioittamat istuinpehmusteet ja varaa pari huopaa juhlamekoissaan värjötteleville. Kuorikate siistii talven jäljiltä vielä uutta kasvua odottavat istutusruukut ja kukkapenkit. Muista myös varata tuhkakuppi tupakoitsijoita varten.

Tässä vielä muutamia käytännön vinkkejä:

Suunnittele tarjoilu niin, että mahdollisimman paljon siitä voidaan valmistaa ennakkoon, osa jo viikkoja ennen juhlia, osa pari päivää tai edellisenä päivänä ennen juhlia.

Tarkista että kotoa löytyy tarvittavat tarjoiluastiat, lautaset, lasit ja muut välineet. Kaiken ei tarvitse samaa sarjaa, vaan yhdistele huoletta eri astiamallistoja ja värejä. Tarvittaessa ostamisen sijaan voi puuttuvia astioita myös lainata tai vuokrata.

Muista myös servietit, pöytäliinat ja muut ruokapöydän koristeet. Taittele lautasliinat ja silitä pöytäliina jo etukäteen.

Delegoi. Miksi juhlien järjestäminen olisi vain perheen äidin tehtävä? Kaikkea ei tarvitse tehdä itse, tarjoiltavia ruokia voi myös ostaa kaupasta tai tilata pitopalvelusta. Siivouksenkin voi tehdä ammattilainen.

Varsinkin kun pieneen asuntoon tulee paljon ihmisiä on hyvä jo etukäteen järjestää kalusteet niin, että liikkuminen on mahdollisimman helppoa ja tarvittaessa lainata lisäistuimia naapurilta tai sukulaisilta ja ystäviltä.

Vaikka ulkona olisi vielä kylmä, asunnon lämpötila nousee, kun samaan tilaan pakkautuu paljon ihmisiä. Varaudu lämpötilan nousuun kääntämällä lämmitys pois päältä jo ennen juhlia ja pitämällä tuuletusikkunat avoinna.

Juhlien tarkoitus on kokoontua yhteen ja pitää hauskaa. Älä siis stressaa, vaan rentoudu. Nuku kunnon yöunet ennen juhlapäivää ja juhlapäivänä keskity seurusteluun juhlavieraiden kanssa.

Ilmainen toimitus yli 50 € tilauksiin! Toimitukset postin lakon aikana Kaukokiidolla.