Onnistuneet yksityiskohdat ilahduttavat remontissa

Onnistuneet yksityiskohdat ilahduttavat remontissa

Sisustussuunnittelija Aino Rajasuon rivitalokodin remontti etenee. Nyt remontissa laitetaan pintoja kuntoon.

Joko tutustuit uuteen näytepalveluumme?


Vaikka remontoijaa aina välillä aikatauluhaasteet uuvuttavat, onnistuneet yksityiskohdat antavat intoa ja iloa jatkaa hommia eteenpäin. Aino Rajasuon 1960-luvulla valmistuneen rivitalokodin remontti on edennyt pintojen viimeistelyyn. Ja työtä riittää, sillä koti uudistetaan kylpyhuonetta lukuunottamatta lähes täydellisesti.

”Maalaustyöt ja tapetointi on nyt tehty ja hartsaaminen sekä pintojen viimeistely on käynnissä”, Aino kertoo.

Remontissa kannattaa aina varustautua pieniin ongelmiin

Remontissaan Aino on kokenut sekä iloja että suruja. Vastoinkäymisiin kannattaa Ainon mukaan aina varautua. Remontoitaessa esimerkiksi aikataulut harvoin pitävät jetsulleen paikkansa. ”Vaikka olisi remontoinut kuinka monta kotia, on ihan tavallista, että eteen tulee erilaisia ongelmia. Niitä ei kannata jäädä murehtimaan. Oman jaksamisen kannalta on fiksua keskittyä onnistumisiin.”

Onnistumiset pitävät mielen iloisena. Erityisen tyytyväinen Aino on keittiön välitilan laatoitukseen.

”Keittiön välitila on laatoitettu kalaruotoladonta-mallilla. Olen siihen erittäin tyytyväinen. Laatoitusta on jatkettu koko seinän korkeudelta ja leveydeltä. Se näyttää todella hyvältä. Keittiössä on paljon tapahtumia yhdellä seinällä, ja kun koko seinällä käytetään samaa materiaalia, se kokoaa keittiön kokonaisilmeen rauhallisemmaksi.”

Kaappien ovet ovat olleet ongelmalliset, mutta tätäkin probleemaa on voitu ratkoa kekseliäisyydellä. ”Keittiöön tulee kullanvärinen hana. Nyt kaappien oviin tulee myös kullanväriset, timanttihiotut vetimet. Ne korostavat ihanasti toinen toisiaan ja ovat keittiön kruunu.”

Aino muistuttaa, että remonttiongelmien edessä kannattaa pää pitää kylmänä. ”Monia asioita voidaan korostaa tai piilottaa. Lisäksi pintoja voidaan aina muokata ja uusia, se ei ole loppuviimeeksi kallista. Myös yksityiskohdat, kuten kultainen hana ja vetimet, ovat helposti vaihdettavissa. Nyt ne tuovat keittiöön trendikkyyttä, mutta jos vaihtaisin ne mustiksi, muuttuisi koko keittiön tunnelma virtaviivaiseksi ja minimalistikseksi.”

Luovia ideoita suunnittelijalta

Aino kannustaa käyttämään remontissa suunnittelijan apua. Suunnittelija saattaa keksiä remonttiongelmiin luovia ratkaisuja, jotka eivät itselle tule mieleen. Hyvä esimerkki hänen omassa kohteessaan on rappujen kaarevan seinän listoitus.

”Kaareva lattialista on hankala. Timpuri ehdotti, että lista tehtäisiin paloista, mutta epäilin, että se alkaisi ajanmittaa irvistää. Kun lattialistat ovat mustat, keksin käyttää tässä kohdassa kylpyhuoneeseen tarkoitettua mustaa muovilistaa. Se toimii tuossa kohdassa erinomaisesti.”

Myös portaiden kohdalla seinässä käytetty teräväreunainen paneeli Siparilan Vire on tavallisempi saunassa kuin asuintiloissa. ”Tähän portaikkoon se tuo mukavaa lämpöä ja on akustiikaltaan erinomainen.”

Keittiössäkin on käytetty luovuutta. Aino ei halunnut piilottaa liesituulettimen putkea puusta valmistettuun ”pönttöön”. Niinpä putki naamioidaan messingistä valmistetun puoliympyrän muotoisen kaaren sisään.

”Tämä jatkaa hyvin keittiön ”kultaista” ideaa. Hyvä vinkki onkin, että jos sisustuksessa haluaa käyttää erilaisia efektejä, niitä kannattaa sijoittaa huoneessa hieman eri korkeuksiin ja eri puolelle tilaa. Näin ne sitovat kokonaisuuden hyvin yhteen.”


Kun tarvitset remontissa sisustusapua

Ota yhteyttä Värisilmän Tunnetila-sisustuspalveluun ja saat avuksesi henkilökohtaisen sisustusneuvojan. Hän auttaa sinua löytämään mieleisesi sävyt ja pintamateriaalit. Palvelu on maksuton. Tehdään haaveistasi totta!

Tutustu Tunnetila-sisustuspalveluun

Tilaa verkkokaupasta 100 €:lla, toimitus 0 €! Osta nyt