Anu Heiskanen

Anu Heiskanen

Värisilmä Kotka | Rautatienkatu 2 , 48100 Kotka | +358 10 229 0604

 

Olen koulutustaustaltani merkonomi, visualisti sekä sisustaja, ja erilaiset sisustussuunnitelmat ovat kattaneet työpöytäni jo vuodesta 2004 lähtien. Työskentelin ensin oman toiminimeni kautta ja nyt Värisilmässä. Kun AINA-keittiöt saapuivat meille Kotkaan, olen päässyt palaamaan itseäni inspiroivan keittiösuunnittelun sekä -myynnin pariin. Mainostoimistotaustani myötä myös teippaus- ja opastetyöt ovat hioneet ammattitaitoani. 

Työvuosiin mahtuu mukaan monia mielenkiintoisia projekteja. Sisustussuunnittelussa painavimman muistijäljen ovat luoneet erilaiset uudisrakennukset, joihin olen päässyt kädenjäljelläni vaikuttamaan katosta lattiaan. Myös kotkalaisen Ravintola Vaustin suunnittelu oli ikimuistoinen projekti viime keväänä. Vaustissa syntyi jotain täysin uutta, mutta vanhoja kalusteita mahdollisimman paljon hyödyntäen. 

Minkälainen olisi unelmieni projekti? Juuri sellainen, missä saisin haastaa osaamiseni yhdistää uutta ja vanhaa sekä käyttää värejä että sävyjä. Olen itse kuvioiden ja värien ystävä – sytyn persoonallisista sisustuksista ja pidän kokonaisuuksista, joihin saa suunnitella isosti kalusteista pintoihin. 

Juuri tällä hetkellä olen innostunut uusista, värikkäistä sekä vahvoista tapettimallistoista. Ja nyt AINA-keittiöiden myötä saamme Värisilmässä suunniteltua asiakkaille niin keittiöt, kylpyhuoneet kuin säilytysjärjestelmät, eli saman katon alta pystymme tarjoamaan kiintokalusteet ja lisäksi vielä pinnat koko asuntoon. On palkitsevaa, kun saan luotua kauniita ja toimivia kokonaisuuksia!

Sanoisin, että inspiraationi lähtee rakkaudesta tekemiseen – ja saa aina uudet sävynsä esimerkiksi asiakkaan olemassa olevista kalusteista tai persoonallisista tiloista. Saan voimaa myös vapaa-ajasta, jolloin on aikaa rakentaa harrastuksena hopeakoruja, ulkoilla ja kesällä mökkeillä merituulen kasvoilla tuntien.

Kerro millaisen tunnelman haluat kotiisi, sisään tai ulos! Autan sinua valitsemaan sopivat maalit ja sävyt satojen vaihtoehtojen joukosta. Kerron, mitä erilaiset värit saavat tilassa aikaan ja mitkä sävyt sointuvat yhteen. Autan sinua luomaan juuri niin harmonisen kokonaisuuden kuin itse haluat.

Varaa aika