VIRTASEN HOMEENTAPPAJA 1L POHJUSTE

19,00 /ast

Tämä tuote myynnissä Värisilmä-myymälöissä.
Katso Värisilmä-myymälät

Virtasen Homeentappaja-Pohjustetta käytetään maalattavan alustan desinfiointiin ennen maalausta. Sen käyttö maalin alle jäävänä pohjusteena suojaa tehokkaasti päälle tulevaa maalia homekasvustoilta.

Homeentorjuntakäsittely on aina tarpeellinen. Vaikka maalattava pinta olisikin silmämääräisesti katsottuna homeeton ja puhdas, siinä on kuitenkin runsaasti home- ja sieni-itioitä. Näitä itiöitä ei kannata jättää elinvoimaisina uuden maalin tai muun pintakäsittelyaineen alle odottamaan sopivia kasvuolosuhteita. Maalattuihin pintoihin pätevät täysin samat asiat kuin maalaamattomaankin puupintaan. Tee ensin pohjatyöt ja toimi sitten alla olevien ohjeiden mukaan. Homeentorjuntakäsittely ei vaikuta haitallisesti seinässä olevaan vanhaan maalikerrokseen.

Muista lisäksi se, että erittäin huonokuntoista, lahonnutta tai muuten vaurioitunutta puuta ei paraskaan maali pelasta. Jos työn aikoo tehdä huolellisesti, tulee vaurioituneet osat rakenteista korvata uudella ja edetä sitten ohjeiden mukaan.

Tuotetiedot

Käyttökohde

3.1 Maalinpoisto- ja pesuaineet, ohenteet

Pakkauskoot

1L , 5L

Ohenne

Vesi

Työtapa

Levitys siveltimellä, harjalla tai upottamalla.

Tuotemerkki

Virtasen maalitehdas

KÄYTTÖKOHTEET

Pesevä ja desinfioiva etanolipohjainen homeenestoaine ulkokäyttöön. Homepilkkujen poistoon ja homekasvuston ennaltaehkäisyyn. Puurakenteet, seinät, kuistit, aidat, terassit, laiturit ym. . Ei kasvihuoneiden tai kasvatusastioiden käsittelyyn.


KÄYTTÖOHJE

Käyttöohjeet: Käsiteltävä pinta puhdistetaan liasta ja irtoavasta aineksesta. Homeentappaja levitetään kohteeseen ja annetaan vaikuttaa 12 tuntia. Tarvittaessa seinä pestään harjalla tai painepesurilla jonka jälkeen levitetään uusi kerros Homeentappajaa. Maalattavissa seinän kuivuttua.


Käsittelyolosuhteet: Käsiteltävän pinnan tulee olla pölytön ja kuiva, ilman lämpötila yli +5C ilman suhteellinen kosteus alle 80%. Käyttö vastoin ohjetta on kielletty!


Erityisominaisuudet: Käytettävä silmä-, ja hengityssuojainta sekä suojakäsineitä. Läheisyydessä oleva kasvillisuus on suojattava.


Varastointi: Kuivassa tilassa, ei kestä kylmävarastointia.


TEKNISET TIEDOT

Riittoisuus: Tiiviste, laimennus vedellä 1:10, vaikeissa tapauksissa 1:5. Käsiteltävä pinta kasteltava kauttaaltaan.


Työtapa: Sivellin, upotus tai harja.


Tiheys: 0,95 kg/ litra.


Ohenne: vesi.


Kuivumisaika: 1-2 tuntia, annettava vaikuttaa 12 tuntia.


Pakkauskoot: 1 ja 5 litraa (tiiviste)